Ajankohtaista

Oulun Keskustan puheenjohtajana jatkaa Urho Haho

Oulun Keskustan kunnallisjärjestön syyskokouksessa valittiin vuodelle 2024 puheenjohtajaksi Urho Haho. 

–Kiitän kokousväkeä antamastaan luottamuksesta. Tärkeimpänä tehtävänä on nyt tehdä Olli Rehnin puolesta työtä. Suomi tarvitsee näinä tuulisina aikoina seuraavaksi presidentiksi järkähtämättömän presidentin, joka on vakaa kuin Kallio. Keskustan puoluevaltuusto päätti myös asettaa Europarlamenttivaaleihin Oulunsalolaisen Joel Taskilan.

-Paljon on työtä myös Oulun asioissa, jossa muutama pillinvihellys estää merkittävän stadionhankkeen, Haho paaluttaa. 

-Kokoomuksen järjestämä airbnb-ajojahti on ollut pettymys. Miten puolue, joka puhuu taloudesta voi hypätä vihervasemmiston kelkkaan tällaisessa kysymyksessä? Moni kokoomuslainen on minulle soittanut ja kiittänyt siitä, että Keskusta lopetti Kokoomuksen käynnistämän airbnb-ajojahdin. Kovin yksinäistä puuhaa on Oulussa puolustaa maalaisjärkeä ja yrittäjyyden edellytyksiä, Haho toteaa. 

Oulun rakennusvalvonnan tilanne on puhuttanut pitkään rakentajia. Lupaprosessit ovat pitkiä eivätkä suju. Oulun keskusta peräänkuuluttaa sitä, että rakennusvalvonta on palveluammatti. Myös kaavoituksen tulee olla asukkaille sujuvaa ja yrityksillä ei ole aikaa odottaa kaavoituspäätöksiä vuosikaupalla. Oulun keskustan mukaan tulvauhkaisten alueiden rakentamista voisi edistää tieyhteyksien parantamisella mm. kiiminkijokivarressa. Yhdyskuntalautakunta päätti vastikään puoltaa Alakylän jokivarteen rakennettavasta omakotitalosta Keskustan muutosesityksestä.

-Vierailimme syksyllä kunnallisjärjestönä oulunsalolaisessa vientiyrityksessä ja sieltä viesti oli selkeä. Kaavassa ollut merkintä varahiihtoladusta meinasi estää yrityksen tarpeet toimitilojensa laajentamisesta. Eihän tällaisessa toiminnassa ole mitään järkeä, kaavoituksen byrokratia estää pahimmillaan yrityksien kasvunmahdollisuudet. Oulun rakennusvalvonta ja kaavoitus ovat vuosia tehneet työtä Kempeleen eteen, Haho summaa. Oulun Keskusta haluaa tämän lopettaa.

Oulun Keskustan varapuheenjohtajana vuonna 2024 jatkaa Janika Harju, sihteerinä Anitta Nykyri ja rahastonhoitajana Anne Harmoinen. Kunnallisjärjestön hallituksen jäseniksi valittiin Jouni Pitkänen, Eero Pernu, Anne Harmoinen, Paula Halonen, Saara Tikkakoski, Jussi Rätymaa, Pertti Similä, Pentti Marttila-Tornio, Auli Hepokangas ja Joel Taskila.

Urho Haho (0)451265433

Hallituksen jäsenet ja varajäsenet 10kpl+10kpl

1. Jouni Pitkänen, varalle Pentti Sarajärvi

2. Eero Pernu, varalle Henrik Hämäläinen 

3. Anne Harmoinen, varalle Raimo Hämeenniemi

4. Paula Halonen, varalle Anna-liisa Pesola

5. Saara Tikkakoski, varalle Pekka Huhtala

6. Jussi Rätymaa, varalle Tuija Tikkanen

7. Pertti Similä, varalle Jani Alakangas

8. Pentti Marttila-Tornio, varalle Mikko Kauppinen

9. Auli Hepokangas, varalle Aino-Anneli Pelkonen

10. Joel Taskila, varalle Tuija Patana

Oulun Keskustan valtuustoryhmä järjestäytyi sääntömääräisesti

Maanantain 19.6.2023 valtuuston kokous oli historian kirjoihin jäljen jättävä. Pitkään keskusteluissa ollut palveluverkko sai päätöksiä. Valitettavasti päätös tiesi joidenkin koulujen lakkauttamista, mutta toisaalta myös mahdollisti lakkautusuhan olevien koulun jatkamisen tai ainakin mahdollisuuden jatkaa, jos oppilasmäärät säilyvät sovitulla tasolla.

Nyt siis on tärkeää, että eri alueet ja alueiden toimijat toimivat niin, että
alueella on riittävä määrä oppilaita ja asukkaita myös tulevaisuudessa. Palveluverkosta on käyty monia neuvotteluja, joissa Keskustan ryhmä on ollut aktiivisesti mukana hakien yhteistä ratkaisua, mutta valitettavasti emme löytäneet kaikkia valtuustoryhmiä ja valtuutettuja tyydyttävää
ratkaisua!

Neuvottelujen tuloksena ja kompromissina hyväksyimme nyt valtuuston päättämän ratkaisun, toki sekin äänestämällä, mutta selkein luvuin. Valitsimme siis pahasta vähemmän pahan! Teimme siis päätöksen, joka myös mahdollistaa! Tiedämme myös sen, että palveluverkkoa kuten muitakin
asioita joudutaan tarkastelemaan koko ajan sekä toiminnan, että talouden kannalta kuten kaupungin kaikkia toimintoja.


Teimme myös merkittävän päätöksen lähteä kaupunkina mukaan elämysareena hankkeeseen, joka on mielestäni erittäin positiivinen ja hyvä asia. Päätimme kaupunkina myös avustaa yksityisen suunnittelemaa ja rakentamaa jalkapallostadionia Heinäpään alueelle, joka antaa entistä paremmat mahdollisuudet ei ainoastaan jalkapallolle vaan tukee myös muita toimintoja. Toivottavasti elämysareena ja jalkapallostadion hankkeet etenevät ja toteutuvat mahdollisimman pian sillä näemme, että se kasvattaa kaupunkimme Oulun ja koko alueen vetovoimaa, imagoa ja luo kaivattua
pitovoimaa sekä antaa uskoa eri tahoille, että Oulussa ja Ouluun kannattaa investoida.


Valtuustoryhmä myös järjestäytyi ja minut valittiin ryhmäpuheenjohtajaksi. Anna-Kaisa Lepistö jatkaa varapuheenjohtajana ja sihteerin työtä jatkavat edelleen Pekka Kainua ja Olli Heikkilä. Haluan kiittää ryhmää vielä saamastani laajasta tuesta ja luottamuksesta. Otan tehtävän innolla vastaan, tietäen miten
vaativa tehtävä on, sillä olen saanut ollut ryhmän varapuheenjohtajana edellisellä ja tälläkin kaudella Jukka Kolmosen aisaparina. Töitä meillä riittää sekä Keskustana että Keskusta ryhmänä mutta yhdessä olemme vahvoja ja olen vakuuttunut, että yhdessä me onnistumme!


Kiitos vielä edeltäjälleni Eeva-Marialle tehdystä työstä ryhmäpuheenjohtajana.
Maanantaina 26.6 on vielä kaupunginhallituksen kokous, jonka jälkeen jäämme kokoustauolle ja palaamme elokuussa jälleen kokousten merkeissä päätöksenteon pariin. Tulkaa juttusille tai vetäiskää hihasta, sillä olemme yhteisellä asialla hoitamassa ihmisten asioita. Toivotan kaikille mukavaa, rentouttavaa ja hyvää Juhannuksen- ja kesän aikaa.

Risto Päkkilä
Oulun kaupunginvaltuuston 1 vpj
Keskustan valtuuston pj
0400388165

Kiiminkijoen palauttaminen lohijoeksi

Kiiminkijoki on ollut ennen merkittävä lohijoki aina vuoteen 1983 saakka. Monien tekijöiden summana joen vedenlaatu ja kunto on heikentynyt merkittävästi. Vaelluskalat ja harjus- ja rapukanta ovat kadonneet kokonaan. Kutusoraikot ovat peittyneet kiintoaineeseen ja lietteeseen, joten luontainen lisääntyminen on mahdotonta. 

Veden PH-arvot ovat myös laskeneet alle kriittisen 5,5 rajan, mikä tekee lohikalojen lisääntymisen mahdottomaksi.

Oulun keskustan valtuustoryhmä esittää, että vapaana virtaavan Kiiminkijoen tilan parantamiseksi Oulun kaupunki, yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan Maakuntaliiton kanssa hakee EU-rahoitusta hankkeelle, jossa selvitetään Kiiminkijoen vedenlaatua heikentävät tekijät ja esitetään toimenpiteitä vedenlaadun parantamiseksi. Lisäksi hankkeeseen tulee sisällyttää koskien ennallistamista ja kutusorakoiden kunnostusta. 

Edellä mainituilla toimenpiteillä Kiiminkijoki saadaan ennallistettua ja samalla mahdollistetaan kadonneiden kalalajien ja rapukannan palautuminen jokeen. 

Kiiminkijoen tilan parantaminen mahdollistaa myös paremmat edellytykset joen virkistyskäytölle ja matkailulle. 

Oulun Keskustan kunnallisjärjestön pj Urho Haho

Oulun Keskustan valtuustoryhmän pj Eeva-Maria Parkkinen

Oulu