Ajankohtaista

Valtuustoaloite: Erä- ja luontokulttuurimuseo Kierikkiin

Esitämme, että Oulun kaupunki ilmoittaa kiinnostuksensa ja laatii hakemuksen Suomeen suunniteltavaan Erä- ja luontokulttuurimuseoon.
Suomen Metsästysmuseo ja Suomen Kalastusmuseoyhdistys ovat käynnistäneet maa- ja metsätalousministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä museoviraston tukemana vuoden 2020 alussa hankkeen valtakunnallisen luonnon virkistyskäyttömuotoja yhdistävän uuden museon aikaansaamiseksi. Museon tarkoituksena on olla keskus, jossa voi kokea mitä ovat luonnon virkistyskäyttö ja kestävä hyödyntäminen.
Tavoitteena on 100 000 kävijää vuodessa ja viiden miljoonan euron vuotuiset aluetaloudelliset vaikutukset.
Museon sijaintipaikkakuntaa ei ole ennalta määritelty ja paras vaihtoehto etsitään osuvinta kumppanuusmallia tarjoavien ehdokkaiden joukosta. Uudella museolla tulee olemaan tärkeä rooli Suomen maakuvassa ja sijaintialueen imagon luomisessa, aluetalouden vaikuttajana, sekä kansainvälisesti merkittävänä kulttuurikohteena.
Katsomme, että Oululla on tarjota hankkeeseen vaadittaviin edellytyksiin hyvä kohde, Yli- Iin Kierikkikeskus. Kierikki on jo nykyisellään hyvän rakennetun infran piirissä oleva merkittävä kulttuurikohde ja kohdetta edelleen kehittämällä, voimme saada Ouluun hankkeessa esitetyn kaltaisen vierailukohteen ja -kokemuksen.
Nykyaikaisen museon esitystekniikassa hyödynnetään paljon virtuaalitekniikkaa. Alueellamme on tätä tarkoitusta varten valmiina vahva peliteollisuusklusteri, jonka osaamista voidaan hyödyntää perustettavassa museossa.
Hanke sopii myös erinomaisesti Oulussa meneillään olevaan Kulttuuripääkaupunki2026- hankkeeseen monipuolistaen sitä, ja kehittää pohjoista aluettamme.
Hakemus voidaan tehdä myös yhteistyössä Pohjois- Pohjanmaan liiton kanssa.
Koska hankkeen hakuaika päättyy jo tammikuun lopussa 2021, edellytämme että hakemuksen valmistelu käynnistetään välittömästi.

Lisätietoja hankkeesta https://www.eraluontomuseo.fi

Keskustan valtuustoryhmä.

7.12.2020

Toisten kunnioittaminen

Viime aikaiset valtuustonkokoukset ovat saaneet suurta huomiota osakseen. Kokouksen kulkuun ovat ottaneet kantaa sekä yksittäiset henkilöt että valtakunnan tiedotusvälineet ja viimeisempien käänteiden mukaan poliisikin tutkii asiaa ja hyvä niin. Videotallenteista voidaan tarkistaa mitä tapahtui tai sanottiin. Tallenteista väännetään jos jonkin moista materiaalia kuten olemme huomanneet, valitettavasti!

Olen seurannut politiikka tiiviisti useiden vuosikymmenten ajan, joista eri luottamistoimissa alun neljävuosikymmentä. Tuosta ajasta olen ollut Oulun kaupunginvaltuustossa kohta kahdeksan vuotta, kiitos siitä teille jotka ovat luottamuksen antaneet.

Olen harmikseni kuten monet muutkin joutuneet toteamaan, että päätöksenteon kulttuuri on oleellisesti muuttunut.  Ymmärrän, että politiikassa on ideologisia eroja eri ryhmien välillä ja jopa ryhmien sisälläkin, joka tietenkin on ymmärrettävää ja sallittua. Sallittua on myös sanan vapaus mutta asiaton käyttäytyminen, toisten parjaaminen, toisten mielipiteiden väheksymien tai jopa mollaaminen ei ole soveliasta, ei sallittua eikä myöskään missään nimessä hyvien käytöstapojen mukaista. Toivottavasti emme ota mallia herra Trumpista niin kuin valitettavasti näyttää.

Olemme kuluvan vuoden aikana nähneet ja kuulleet Oulussa esiteltyjä monenlaisia hankkeita sekä suunnitelmia tulevien vuosien jopa vuosikymmeniä kestäviäkin, joiden tavoitteena on luoda hyvinvointia ja kehitystä alueellemme. On hyvä, että näitä hankkeita pohditaan ja selvitetään. Selvitysten valmistuttua on aika tehdä päätöksiä niiden toteuttamisesta kun faktat ovat tiedossa, niin taloudelliset kuin toiminnallisetkin jossa huomioidaan Oulun ja koko Pohjois-Suomen tarve ja kehitys. Kunnan ja tässä tapauksessa kaupungin on oltava mahdollistaja, joka etsii yhdessä eriosapuolten kanssa parhaat mahdolliset ratkaisut alueen ja kuntalaisten hyväksi.

Talousarvion  2021 ja taloussuunnitelman 2022-2023  käsittely on tämän kirjoituksen julkaistaessa vielä kesken. Valtuusto on pitänyt niin sanotun puhekokouksen 30.1 jossa valtuutetut tekivät kaupunginhallituksen pohjaesityksestä poikkeavia esityksiä ja teksti lisäyksiä.  Kuten tiedämme Oulunkin taloudessa on haasteita jotka edellyttävät menojen karsimista vaikka se niin pahalta tuntuukin.

Suuren huomion on saanut Teatteria koskeva säästöesitys 500000€ johon kaupunginhallitus päätyi äänestyksen jälkeen.  Tiedämme kuinka tärkeä osa kulttuurilla on ihmisten arkiseen jaksamiseen ja siksi  huoli Teatteriin kohdistuvista säästöistä on aiheellinen. On kuitenkin tärkeä muistaa, kuinka säästöjä on haettu ja haetaan joka sektorilta mm. palveluverkko päätöksessä taannoin karsittiin lääkäri ja hammaslääkäripalveluista eli toimipisteitä, vastaanottoja siirrettiin jopa useiden kymmenien kilometrien etäisyydelle. Säästöjä on haettu myös kouluverkosta ja yksityistietkään eivät ole jääneet osattomaksi. Todennäköisesti Oululisästä nyt joudutaan luopumaan säästösyistä, muutamia säästökohteita mainitakseni.  Eli tehdyt säästöpäätökset ovat valitettavasti lisänneet yksittäisten ihmisten taloudellista taakkaa puhumattakaan Oulu-lisästä joka kohdistuu lapsiperheisiin.

Onneksi Teatteria koskevassa asiassa tuli mielestäni siedettävä 150000€ säästöesitys, joka sekin on kova tässä ajassa ja olosuhteissa. Toivottavasti löydämme mahdollisimman laajan valtuutettujen joukon tässäkin yhteisessä asiassa. Se että säästöjä joudutaan tekemään kulttuuripuolelle ei tee säästöjä hakevista ja kannattajista kulttuurivastaisia niin kuin olen kuullut joidenkin väittävän!

Uskon että yhdessä pohtien, -sopien ja toisiamme kunnioittaen löydämme parhaat lopputulokset.

Meitä sillan rakentajia tarvitaan myös tulevaisuudessa.

Risto Päkkilä

Oulun kaupunginvaltuutettu

Keskusta

Oulun kouluihin saatava vegaaniruoka takaisin

Syyslukukauden alusta Oulun kaupunki lopetti vegaaniruoan tarjoamisen lukioissa taloudellisista syistä. Syyksi on ilmoitettu liian suuret kustannukset ruoka-annosta kohden, koska vegaaniruokailuun oli ilmoittautunut 120 opiskelijaa. Kasvisruokailijoita on huomattavasti suurempi määrä. Nyt tilanne on kestämätön, ja vegaanit joutuvat kääntymään omien eväiden, kauppojen ja ravintoloiden tarjontaan.

Vegaaniruoka on saatava takaisin tarjolle. Annoskohtaisia kustannuksia on mahdollista pienentää muuttamalla kasvisruoka täysin vegaaniseksi, jolloin tehtyjen annosten määrä kasvaa merkittävästi. Useimmille kasvissyöjille tämä muutos varmasti kelpaa.

Vegaaniruoan lisäämiselle on monia hyviä syitä. Ilmastonmuutoksen hillitseminen, terveystietoisuus, eläinten oikeudet ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen kannustavat valitsemaan vegaaniruoan.

Vegaaniruoan tarjoaminen auttaa Oulua saavuttamaan hiilineutraaliustavoitteensa. Samalla tuetaan nuorten yhteiskunnallista osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Pekka Huhtala

Oulun Keskustanuorten puheenjohtaja

13.9.2020