Oulun Keskusta päätti tänään yleisessä kokouksessa luottamushenkilöpaikoille esitettävistä henkilöistä. Valtuuston puheenjohtajaksi kokous päätti esittää Lauri Nikulaa.
Nikulan mukaan Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan paikka on vaativa ja arvokas. Lähestyn vastuuta nöyränä, mutta innokkaasti ja suurella motivaatiolla, Nikula toteaa. Hän kiittää Oulun keskustalaisia laajasta luottamuksesta sekä lukuisi, jotka rohkaisivat häntä tarttumaan mahdollisuuteen. ’Lupaan tehdä parhaani koko sydämelläni ja kokemuksellani Oulun ja oululaisten hyväksi’ Nikula sanoo lopuksi.
Kaupunginhallitukseen esitetään varapuheenjohtajaksi Johanna Karjulaa, sekä jäseniksi Jorma Leskelää ja Anneli Näppää. Varajäseniksi esitetään Risto Päkkilää, Siiri Ruokolaa ja Janika Harjua.
Keskusta sai paikkajaossa puheenjohtajuuden tarkastuslautakuntaan, johon päätettiin esittää Anna-Kaisa Lepistöä.
Keskusta sai myös varapuheenjohtajan paikat tärkeisiin Rakennuslautakuntaan sekä Sivistyslautakuntaan. Rakennuslautakunnan varapuheenjohtajaksi Keskusta esittää Elias Tornbergia ja Sivistyslautakunnan Sirpa Tikkalaa.
Puolueelle tuli myös puheenjohtajuus Teknisten liikelaitosten johtokuntaan, johon esitetään Pekka Ukonmaanahoa sekä Työllisyysjaostoon, johon esitetään Jorma Leskelää.
Koulutuskuntayhtymä Osaon hallituksen puheenjohtajaksi esitetään Pekka Kainuaa ja Sivakka-yhtymä Oy varapuheenjohtajaksi Matti Lääkköä
Oulun Keskusta oli vaaleissa Oulun toiseksi suosituin puolue ja hävisimme vain niukasti vaaliliitossa olleelle Kokoomukselle.
Vaalitulos oli Oulun Keskustalle hyvä ja Keskusta jatkaa ihmistä lähellä olevaa politiikan tekemistä mm. puolustamalla lähipalveluja. Kannatuksen nousua lupaa myös tuoreet gallup tulokset. Keskustalaiselle politiikalle on tarvetta ja sitä arvostetaan. Tässä hetkessä meidän kokemustamme, osaamistamme ja kaikki huomioonottavaa tasapainottavaa politiikkaa tarvitaan erityisen paljon.