Päkkilä jatkaa Keskustan valtuustoryhmän johdossa

Keskustan uusi valtuustoryhmä järjestäytyi ja valitsi yksimielisesti ryhmäpuheenjohtajaksi Risto Päkkilän ja varapuheenjohtajaksi Anna-Kaisa Lepistön.

Päkkilä kiittää valtuustoryhmää saamastaan luottamuksesta. Hän myös kiittää kaikkia kunta- ja aluevaaleissa Keskustaa äänestäneitä. Annoitte meille vahvan luottamuksen ja haluamme olla luottamuksenne arvoisia.

Ensi valtuustokausi tulee olemaan suurten investointien ja rakentamisen aikaa Oulussa. Radan varren ja Raksilan alueen kehittäminen ja rakentaminen tulee saada liikkeelle, unohtamatta paljon puhuttua keskeneräistä torialuetta, joka pitää saada vihdoinkin pikaisesti rakennettua. Keskustan valtuustoryhmälle on myös tärkeää, että eri kaupunginosia kehitetään ja ne säilytetään elinvoimaisina yhteistyössä alueiden eri toimijoiden kanssa. Oululla on ainutkertainen mahdollisuus olla monipuolinen kaupunki omaleimaisine alueineen ja sitä mahdollisuutta ei kannata jättää hyödyntämättä.

Tuleva valtuustokausi tulee haastamaan myös taloutta. Valtuustokauden alussa tulee pohdittavaksi palveluverkkorakenne, johtuen lasten määrän vähentymisestä. Keskustalle on kunnia asia huolehtia hyvästä ja kattavasta opetuksesta, siihen olemme sitoutuneet. Tontinluovutus tulisi suhteuttaa paremmin koulujen kapasiteettiin sekä lasten ja nuorten arjessa tulee olla tarpeeksi turvallisia aikuisia.

Keskustan valtuutetut haluavat olla edistämässä ja tekemässä rakkaasta kotikaupungistamme entistä parempaa paikkaa asua, elää ja yrittää.

Päkkilä kutsuu kaikki valtuutetut ja valtuustoryhmät yhteistyöhön tekemään entistä parempaa, vetovoimaisempaa, viihtyisämpää ja yritysmyönteisempää Oulua.