Paluu arkeen

Kesälomat alkavat olla takanapäin itse kullakin ja on aika palata arkisten askareiden pariin, toivottavasti hyvän ja rentouttavan loman jälkeen.

Kaupunginhallituksen-, lautakuntien-, ja muiden toimielimien kokoukset ovat alkaneet. Valtuuston kokouskin on maanantaina, on siis palattu töihin silläkin rintamalla.

Keväällä aloittanut uusi valtuusto pääsee siis tositoimiin ja onhan ohjelmassa heti talousarvion ja taloussuunnitelman käsittely prosessit. Jo nyt tiedämme, että tuleva kolmen vuoden suunnittelu kausi on investointi valtainen. Investointien taso on korkea, sillä investoinnit ovat noin kaksisataamiljoonaa vuosittain. Usein kysytäänkin, miksi Oulun investointi taso on noin hurja ja ovatko kaikki investoinnit pakollisia? Karkeasti investoinnit voidaan jakaa kahteen osaan, puolet investoinneista ovat infraa ja puolet rakennuksia.
Rakennamme siis uusille asuin- ja teollisuusalueille teitä, vesi- ja viemäriverkostoja ja saman aikaisesti myös saneeraamme vanhoja. Valitettavasti saneeraus velka kuitenkin kasvaa koko ajan. Näen, että infra investoinneilla mahdollistamme yritysten ja asukkaiden sijoittumisen Ouluun.

Rakentamisessa ja etenkin uudisrakentamisessa on ollut vilkasta, useat uudet koulut, monitoimikeskukset ovat rakentuneet tai rakentumassa vanhojen tilojen joutuessa kiinteistökehitykseen eli toisin sanoen myyntiin tai purkutraktorin alle.

Pohdin monen investoinnin kohdalla usein kuultua lausahdusta ” säästämme seinistä emme toimintojen laadusta”, että onkohan aina noin. Totta kai korvaavia rakennuksia on tehtävä, jos entiset tilat eivät ole turvalliset ja terveelliset eikä vanhan korjaus ole taloudellisesti kannattava.

Viime valtuustokauden loppupuolella pohdimme laajalla joukolla Oulun rakennuttamisen periaatteita ja sitä, että miten ja mitä voisimme muuttaa, että rakentaminen olisi kustannustehokkaampaa mutta edelleen kuitenkin hyvää ja laadukasta. Valtuusto aloitekin oli kyseisestä asia käsittelyssä. Keskustelu oli hyvää ja rakentavaa. Toivottavasti nyt sanat ja teot kohtaisivat. Jos onnistumme kustannustehokkaammassa rakennuttamisessa ovat tulevien vuosien velkamäärä ja alijäämät pienempiä.

Toivottavasti tällä valtuustokaudella näemme radanvarren ja Raksilan alueen rakentumisen alkavan. Kaupunkina olemme hankkineet alueen omistukseen ja sitoutuneet rahallisesti sen kehittämiseen. Viimeviikon uutisoinnin perusteella olemme askeleen lähempänä kuin koskaan. Mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea nämä kaksi tarjoajaa esittävät alueelle ja millaisella aikataululla.

Tehdään yhdessä Oulusta entistä parempi paikka asua, elää ja yrittää.

Risto Päkkilä
Oulun kaupunginvaltuutettu