Kannanotto: Viranhaltijoiden kunnioitettava demokraattista päätöksentekoa

Keskustan Oulun kunnallisjärjestö ry. on tyrmistynyt ja huolissaan Oulun kaupungin päätöksenteon prosesseista. Viime aikoina valtuutetut ovat saaneet lukea viranhaltijoiden esityksistä vasta lehdestä. Viimeisin uutinen oli Heinätorin koulun lakkauttaminen. Asiat on esitetty jo päätettyinä, vaikka lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto. Lisäksi käytännön tasolta on saatu huolestuttavia viestejä, että esityksiä oltaisiin laittamassa täytäntöön ilman virallista päätöstä.

Jatka lukemista ”Kannanotto: Viranhaltijoiden kunnioitettava demokraattista päätöksentekoa”

Tiedote: Keskustan Päkkilä ja Nikula: Perussuomalaisten neuvottelu paljastui teatteriksi

Keskustan Oulun valtuustoryhmän puheenjohtaja Risto Päkkilä ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lauri Nikula ihmettelevät perussuomalaisten selityksiä valtuustosopimusneuvotteluiden kariutumisesta.

– Olemme neuvotelleet puoli vuotta hyvässä hengessä, eikä perussuomalaisilla ole ollut mitään ongelmia olla mukana. Sopimuspohjassa oli monia asioita, jotka olivat siellä heidän toiveistaan. Ja nyt yhtäkkiä koko sopimus on kelvoton. Tämä on todella epäuskottavaa, Päkkilä sanoo.

Jatka lukemista ”Tiedote: Keskustan Päkkilä ja Nikula: Perussuomalaisten neuvottelu paljastui teatteriksi”

Oulu ottaa rohkean askeleen tulevaisuuteen – elämysareena ympäristöineen vahvistaa koko pohjoisen elinvoimaa

Oulu on kaupunki, joka on aina uskaltanut katsoa eteenpäin. Meillä on vahva historia uudistumisesta ja kykyä tehdä päätöksiä, jotka rakentavat tulevaisuutta. Nyt otamme jälleen merkittävän askeleen. Juuri julkaistu elämysareena-hanke ympäristöineen on kokonaisuus, joka muuttaa Oulun kaupunkikuvaa ja vahvistaa koko Pohjois-Suomen vetovoimaa.

Jatka lukemista ”Oulu ottaa rohkean askeleen tulevaisuuteen – elämysareena ympäristöineen vahvistaa koko pohjoisen elinvoimaa”