Nyt valitaan Oulun tulevaisuuden suunta

Oulun kaupunkistrategiaa valmistellaan parhaillaan. Juuri nyt päätämme, millainen Oulu on tulevaisuudessa. Onko kotikaupunkimme tulevaisuudessakin elinvoimainen, kasvava ja houkutteleva? Vai jääkö se kehityksestä jälkeen.

Yhteiskunnassamme ja Oulussa väestö ikääntyy ja syntyvyys vähenee. Meille päättäjille esitellään näin palveluverkon päätösten edellä lukuja, jotka näyttävät tämän kaiken todeksi. On kuitenkin hyvä huomioida, että me  seisomme tulevaisuuden risteyksessä: voimme joko kaventaa tulevaisuutta tai rakentaa sitä.

Jos haluamme, että Oulu on elinvoimainen myös tulevina vuosikymmeninä, meidän on panostettava lapsiin, nuoriin ja perheisiin. Elinvoimainen kaupunki on paikka, jossa on työtä, laadukkaita palveluja ja turvallinen arki. Elinvoimaisessa Oulussa halutaan asua, perustaa perhe ja kasvattaa lapsia niin kaupungin keskustan läheisyydessä kuin upean luontomme lähellä  eri puolilla kaupunkia.

Panostus lapsiin, nuoriin ja perheisiin ei ole pois ikäihmisiltä. Päinvastoin. Se on sijoitus siihen, että tulevaisuudessa meillä on ihmisiä, jotka pitävät huolta, tekevät työtä ja rakentavat yhteisöä. Elinvoimainen kaupunki huolehtii sekä lapsista että ikäihmisistä, rinnakkain.

Tulevaisuuden Oulu rakennetaan aidosti oululaisten kanssa. Tästä on hyvä jatkaa.

Janika Harju
Oulun kaupunginvaltuutettu