Maailmankuulu National Geographic on listannut Oulun yhdeksi maailman kiehtovimmista kohteista. Lehden mukaan meri, jokisuisto, metsä, sauna, valotaide, revontulet ja keskiyön aurinko tekevät Oulusta ainutlaatuisen. Lisäksi esiin nousevat arktinen ruoka ja kulttuurin monimuotoisuus. Toisin sanoen: se, mikä meille on arkea, on muille elämys.
Oulu on ollut pitkään portti pohjoiseen, mutta nyt meidän on aika olla myös itse kohde. Oulu on Euroopan 13. onnellisin kaupunki, Euroopan kolmanneksi innovatiivisin kaupunki ja täällä on Euroopan puhtain ilma yli 120 000 asukkaan kaupungeista. Meillä on meri ja luonto osana kaupunkirakennetta, turvallinen ja väljä ympäristö sekä nuori ja kansainvälistyvä väestö. Oulu on yliopistokaupunki, jossa opiskelee ja työskentelee ihmisiä yli 120 eri kansallisuudesta. Kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 tuo näille vahvuuksille lisää näkyvyyttä ja kansainvälistä kiinnostusta.
National Geographicin nosto on erinomainen muistutus siitä, että Oululla on kaikki edellytykset olla kansainvälisesti kiinnostava ja vetovoimainen kaupunki, jos vain itse uskomme siihen. Liian usein meillä on tapana todeta, ettei ole mahdollista, etsiä esteet ja pykälät, joilla perustelemme toteuttamisen mahdottomuutta. On helpompi sanoa ei kuin kyllä, sillä kyllä tarkoittaa työtä, uuden opettelua ja epävarmuutta. Mutta juuri siinä on kehittämisen ydin: rohkeus sanoa kyllä. Oma ajattelumme on usein juuri se, mikä vangitsee luovuuden ja rakentaa esteet.
Matkailijan silmin Oulu avautuu puhtaana, vehreänä ja valoisana kaupunkina. Täällä on mahdollista hengittää maailman puhtainta ilmaa, nähdä jokisuiston ja meren horisonttiin asti, kuulla lintujen laulua ja seurata pyöräilijöiden kulkua ympäri vuoden. Turisti löytää tiensä torille, piipahtaa museo- ja tiedekeskus Tiimassa tai Pikisaaren perinnemaisemissa. Kierikissä voi kulkea kivikauden jalanjäljissä, Pilpasuolla pitkospuilla suon hiljaisuudessa ja Koitelinkoskella kuulla kosken jylinän. Illalla on mahdollista piipahtaa julkiseen saunaan ja avantoon, nähdä revontulet tanssimassa taivaalla, kohdata ystävällisiä ihmisiä ja aistia kiireettömyyden tunnelmaa.
Oulu voi helpottaa Lapin matkailupainetta ja tarjota omanlaisensa arktisen kokemuksen ilman massaturismia. Ulkomaiselle matkailijalle Oulu näyttäytyy yhtä pohjoisena ja autenttisena kuin Rovaniemi, mutta samalla elävänä ja helposti saavutettavana kaupunkina, jossa meri, kulttuuri ja teknologia kohtaavat.
Suomen ja pohjoisen kaupunkien tulisi nähdä matkailu yhteisenä mahdollisuutena. Yhdessä voimme rakentaa kestävää ja houkuttelevaa pohjoista, jossa jokainen elämys täydentää toista. Täällä matkailu voi kasvaa kestävällä tavalla, paikallisia kunnioittaen ja tarjoten niin työtä kuin toimeentuloa.
Jos maailma näkee Oulun kiehtovana, miksi emme me itse näkisi sitä niin? Nyt olisi aika kysyä: mitä meidän täytyy muuttaa itsessämme ja toiminnassamme, jotta tulevat matkailijat saavat elämyksensä ja me saamme kaiken hyödyn irti mahdollisuudestamme.
Johanna Karjula
Oulun kaupunginhallituksen 1vpj