Aloite: Yli-Ii- Kiiminki -Yli-Iin julkisen liikenteen palautus

Keskustan Oulun valtuustoryhmä on jättänyt valtuustoaloitteen, jossa esitetään Yli-Ii- Kiiminki -Yli-Iin julkisen liikenteen palautusta.

Joukkoliikennejaosto muutti parivuotta sitten linja-auto linjan Onni-palvelulinjaksi, jota perusteltiin palvelujen paranemisella ja tarkoituksenmukaisuudella sekä Yli-Iihin paremmin soveltuvana. Perustetun Onnipalvelulinjan kerrottiin palvelevan kaikkia Yli-Iiläisiä, jotka liikuvat Yli-Ii- Kiiminki välillä. 

Yllättäen Onnipalvelulinja lakkautettiin syyskuun alussa lyhyellä varoajalla, joka aiheutti etenkin lukiolaisille ja heidän perheilleen ongelmia kulkemiseen.

Myös muut mahdolliset käyttäjät ovat jääneet kyseistä palvelua ilman. Onnipalvelulinja oli ainoa julkinen kulkuyhteys Kiiminkiin ja siellä kulkeville lukiolaisille sekä ihmisille jotka mahdollisesti tarvitsevat kyydin hyvinvointi- ja terveyspalveluiden pariin Kiimingin hyvinvointikeskukseen.

Tilanne on aiheuttanut mm. sen että lukiolaiset eivät ole joka päivä päässeet kouluun ja siten heillä poissaolot ovat lisääntyneet.

Hyvinvointi keskukseen ihmiset joutuvat käyttämään omaa-autoa tai kelataksia josta omavastuu on 25€/suunta, joka ei ole tasavertaista Oulun muihin alueisiin verrattuna.

Keskustan Oulun valtuustoryhmä näkee tärkeäksi, että Yli-Ii- Kiiminki -Yli-Ii välille järjestetään pikaisesti tarkoituksen mukainen kuljetus, jossa toisenasteen opiskeljat, hyvinvointikeskuksen palveluja hakevat ja muuta kyytiä tarvitsevat voivat hakea palvelunsa julkista kulkuneuvoa käyttäen.

Järjestettävästä kuljetuksesta ja aikatauluista tulee selkästi ja laajasti tiedottaa mm. alueen asukkaille.

Keskustan Oulun valtuustoryhmä