Puheenjohtaja Pirjo Pyörälän terveiset

Eurovaalit on nyt ohi ja Keskustan tulosta voi pitää hyvänä. Kartalle palasi vihreää väriä. Pohjois-Pohjanmaalla Keskusta oli suurin puolue. Oulussa Keskusta oli kolmanneksi suosituin puolue. Työtä kannatuksen lisäämiseksi jatketaan, sanoo Pirjo Pyörälä, Keskustan Oulun Kunnallisjärjestön hallituksen puheenjohtaja.

Suuret kiitokset haluan antaa kaikille vapaaehtoisille toiminnasta vaalikylässä, vaalimökillä ja ehdokkaiden tukiryhmissä.

Olemme saaneet positiivista palautetta Oulun Keskustan vaalimökkiin liittyen. Vierailijoilta on kuulunut, että Oulun vaalimökillä ollut hyvä henki. Tämä on tärkeää työtä, mökillä kohdataan kävijöitä ja keskustellaan ajankohtaisista asioista.

Eteenpäin

Oulun kaupunginjohtaja Seppo Määttä on irtisanoutunut tehtävästään. Syyksi on ilmoitettu luottamuspula, joka johtuu yleisen johtajuuden puutteesta tehtävän hoidossa. Lisäksi tiedoksemme on tuotu kaupunginjohtajan sijainen sekä rekrytointiprosessi, joka käynnistynee tammikuussa.

Kaupunginjohtajan irtisanoutuminen tuli yllätyksenä lähes kaikille. Asia kiinnostaa ihmisiä, niin pitääkin. Oulun ja Oulussa tehdyt asiat näkyvät, kuuluvat ja vaikuttavat koko valtakunnassa.

On harmittavaa, että eri tiedotuskanavissa ja sosiaalisessa mediassa asiaa ruoditaan osittain jopa asiattomasti ja syyllistäen. ”mitäs minä sanoin” tai ”meidän valtuustoryhmä tiesi tämän jo alussa…” -tyylinen viestintä on halventavaa ja turhaa.

Oulun keskustan valtuustoryhmä pitää tärkeänä, että asiasta käydään rakentavaa keskustelua. Jokainen voi omalla kohdallaan pitää huolen siitä, että keskusteluissa pysytään asiassa ja sitä käydään oikein termein. Ja mikä tärkeintä – säilytetään inhimillisyys sekä toisiamme että entistä kaupunginjohtajaa kohtaan.

Eräässä kirjoituksessa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja toteaa ” …. valtuusto sekä kaupunginhallitus kannattivat yksimielisesti Määtän lähtöä …”. Pitää muistaa, että kaupunginvaltuusto ei ole käsitellyt irtisanoutumista eikä tule käsittelemäänkään. Kaupunginjohtajaa koskevaa asiaa on käsitelty kaupunginhallituksessa, jolle asia ensisijaisesti kuuluukin.

Keskustan valtuustoryhmä haluaa katsoa eteenpäin. On kaikkien etu, että käännämme yhdessä katseemme tulevaisuuteen ja Oulun kehittämiseen. Oulussa tapahtuu paljon kehitystä, meneillään on isoja rakennushankkeita ja valmistaudumme asuntomessuihin sekä Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen.

Ryhmämme haluaa tulevaisuudessakin olla asukkaidensa asialla ja tehdä yhteistyötä kaikkien kanssa.

Keskustan valtuustoryhmä toivottaa Seppo Määtälle voimia ja menestystä tuleviin vuosiin.

Risto Päkkilä

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja

Oulun Keskustan puheenjohtajana jatkaa Urho Haho

Oulun Keskustan kunnallisjärjestön syyskokouksessa valittiin vuodelle 2024 puheenjohtajaksi Urho Haho. 

–Kiitän kokousväkeä antamastaan luottamuksesta. Tärkeimpänä tehtävänä on nyt tehdä Olli Rehnin puolesta työtä. Suomi tarvitsee näinä tuulisina aikoina seuraavaksi presidentiksi järkähtämättömän presidentin, joka on vakaa kuin Kallio. Keskustan puoluevaltuusto päätti myös asettaa Europarlamenttivaaleihin Oulunsalolaisen Joel Taskilan.

-Paljon on työtä myös Oulun asioissa, jossa muutama pillinvihellys estää merkittävän stadionhankkeen, Haho paaluttaa. 

-Kokoomuksen järjestämä airbnb-ajojahti on ollut pettymys. Miten puolue, joka puhuu taloudesta voi hypätä vihervasemmiston kelkkaan tällaisessa kysymyksessä? Moni kokoomuslainen on minulle soittanut ja kiittänyt siitä, että Keskusta lopetti Kokoomuksen käynnistämän airbnb-ajojahdin. Kovin yksinäistä puuhaa on Oulussa puolustaa maalaisjärkeä ja yrittäjyyden edellytyksiä, Haho toteaa. 

Oulun rakennusvalvonnan tilanne on puhuttanut pitkään rakentajia. Lupaprosessit ovat pitkiä eivätkä suju. Oulun keskusta peräänkuuluttaa sitä, että rakennusvalvonta on palveluammatti. Myös kaavoituksen tulee olla asukkaille sujuvaa ja yrityksillä ei ole aikaa odottaa kaavoituspäätöksiä vuosikaupalla. Oulun keskustan mukaan tulvauhkaisten alueiden rakentamista voisi edistää tieyhteyksien parantamisella mm. kiiminkijokivarressa. Yhdyskuntalautakunta päätti vastikään puoltaa Alakylän jokivarteen rakennettavasta omakotitalosta Keskustan muutosesityksestä.

-Vierailimme syksyllä kunnallisjärjestönä oulunsalolaisessa vientiyrityksessä ja sieltä viesti oli selkeä. Kaavassa ollut merkintä varahiihtoladusta meinasi estää yrityksen tarpeet toimitilojensa laajentamisesta. Eihän tällaisessa toiminnassa ole mitään järkeä, kaavoituksen byrokratia estää pahimmillaan yrityksien kasvunmahdollisuudet. Oulun rakennusvalvonta ja kaavoitus ovat vuosia tehneet työtä Kempeleen eteen, Haho summaa. Oulun Keskusta haluaa tämän lopettaa.

Oulun Keskustan varapuheenjohtajana vuonna 2024 jatkaa Janika Harju, sihteerinä Anitta Nykyri ja rahastonhoitajana Anne Harmoinen. Kunnallisjärjestön hallituksen jäseniksi valittiin Jouni Pitkänen, Eero Pernu, Anne Harmoinen, Paula Halonen, Saara Tikkakoski, Jussi Rätymaa, Pertti Similä, Pentti Marttila-Tornio, Auli Hepokangas ja Joel Taskila.

Urho Haho (0)451265433

Hallituksen jäsenet ja varajäsenet 10kpl+10kpl

1. Jouni Pitkänen, varalle Pentti Sarajärvi

2. Eero Pernu, varalle Henrik Hämäläinen 

3. Anne Harmoinen, varalle Raimo Hämeenniemi

4. Paula Halonen, varalle Anna-liisa Pesola

5. Saara Tikkakoski, varalle Pekka Huhtala

6. Jussi Rätymaa, varalle Tuija Tikkanen

7. Pertti Similä, varalle Jani Alakangas

8. Pentti Marttila-Tornio, varalle Mikko Kauppinen

9. Auli Hepokangas, varalle Aino-Anneli Pelkonen

10. Joel Taskila, varalle Tuija Patana