Toisten kunnioittaminen

Viime aikaiset valtuustonkokoukset ovat saaneet suurta huomiota osakseen. Kokouksen kulkuun ovat ottaneet kantaa sekä yksittäiset henkilöt että valtakunnan tiedotusvälineet ja viimeisempien käänteiden mukaan poliisikin tutkii asiaa ja hyvä niin. Videotallenteista voidaan tarkistaa mitä tapahtui tai sanottiin. Tallenteista väännetään jos jonkin moista materiaalia kuten olemme huomanneet, valitettavasti!

Olen seurannut politiikka tiiviisti useiden vuosikymmenten ajan, joista eri luottamistoimissa alun neljävuosikymmentä. Tuosta ajasta olen ollut Oulun kaupunginvaltuustossa kohta kahdeksan vuotta, kiitos siitä teille jotka ovat luottamuksen antaneet.

Olen harmikseni kuten monet muutkin joutuneet toteamaan, että päätöksenteon kulttuuri on oleellisesti muuttunut.  Ymmärrän, että politiikassa on ideologisia eroja eri ryhmien välillä ja jopa ryhmien sisälläkin, joka tietenkin on ymmärrettävää ja sallittua. Sallittua on myös sanan vapaus mutta asiaton käyttäytyminen, toisten parjaaminen, toisten mielipiteiden väheksymien tai jopa mollaaminen ei ole soveliasta, ei sallittua eikä myöskään missään nimessä hyvien käytöstapojen mukaista. Toivottavasti emme ota mallia herra Trumpista niin kuin valitettavasti näyttää.

Olemme kuluvan vuoden aikana nähneet ja kuulleet Oulussa esiteltyjä monenlaisia hankkeita sekä suunnitelmia tulevien vuosien jopa vuosikymmeniä kestäviäkin, joiden tavoitteena on luoda hyvinvointia ja kehitystä alueellemme. On hyvä, että näitä hankkeita pohditaan ja selvitetään. Selvitysten valmistuttua on aika tehdä päätöksiä niiden toteuttamisesta kun faktat ovat tiedossa, niin taloudelliset kuin toiminnallisetkin jossa huomioidaan Oulun ja koko Pohjois-Suomen tarve ja kehitys. Kunnan ja tässä tapauksessa kaupungin on oltava mahdollistaja, joka etsii yhdessä eriosapuolten kanssa parhaat mahdolliset ratkaisut alueen ja kuntalaisten hyväksi.

Talousarvion  2021 ja taloussuunnitelman 2022-2023  käsittely on tämän kirjoituksen julkaistaessa vielä kesken. Valtuusto on pitänyt niin sanotun puhekokouksen 30.1 jossa valtuutetut tekivät kaupunginhallituksen pohjaesityksestä poikkeavia esityksiä ja teksti lisäyksiä.  Kuten tiedämme Oulunkin taloudessa on haasteita jotka edellyttävät menojen karsimista vaikka se niin pahalta tuntuukin.

Suuren huomion on saanut Teatteria koskeva säästöesitys 500000€ johon kaupunginhallitus päätyi äänestyksen jälkeen.  Tiedämme kuinka tärkeä osa kulttuurilla on ihmisten arkiseen jaksamiseen ja siksi  huoli Teatteriin kohdistuvista säästöistä on aiheellinen. On kuitenkin tärkeä muistaa, kuinka säästöjä on haettu ja haetaan joka sektorilta mm. palveluverkko päätöksessä taannoin karsittiin lääkäri ja hammaslääkäripalveluista eli toimipisteitä, vastaanottoja siirrettiin jopa useiden kymmenien kilometrien etäisyydelle. Säästöjä on haettu myös kouluverkosta ja yksityistietkään eivät ole jääneet osattomaksi. Todennäköisesti Oululisästä nyt joudutaan luopumaan säästösyistä, muutamia säästökohteita mainitakseni.  Eli tehdyt säästöpäätökset ovat valitettavasti lisänneet yksittäisten ihmisten taloudellista taakkaa puhumattakaan Oulu-lisästä joka kohdistuu lapsiperheisiin.

Onneksi Teatteria koskevassa asiassa tuli mielestäni siedettävä 150000€ säästöesitys, joka sekin on kova tässä ajassa ja olosuhteissa. Toivottavasti löydämme mahdollisimman laajan valtuutettujen joukon tässäkin yhteisessä asiassa. Se että säästöjä joudutaan tekemään kulttuuripuolelle ei tee säästöjä hakevista ja kannattajista kulttuurivastaisia niin kuin olen kuullut joidenkin väittävän!

Uskon että yhdessä pohtien, -sopien ja toisiamme kunnioittaen löydämme parhaat lopputulokset.

Meitä sillan rakentajia tarvitaan myös tulevaisuudessa.

Risto Päkkilä

Oulun kaupunginvaltuutettu

Keskusta

Oulun kouluihin saatava vegaaniruoka takaisin

Syyslukukauden alusta Oulun kaupunki lopetti vegaaniruoan tarjoamisen lukioissa taloudellisista syistä. Syyksi on ilmoitettu liian suuret kustannukset ruoka-annosta kohden, koska vegaaniruokailuun oli ilmoittautunut 120 opiskelijaa. Kasvisruokailijoita on huomattavasti suurempi määrä. Nyt tilanne on kestämätön, ja vegaanit joutuvat kääntymään omien eväiden, kauppojen ja ravintoloiden tarjontaan.

Vegaaniruoka on saatava takaisin tarjolle. Annoskohtaisia kustannuksia on mahdollista pienentää muuttamalla kasvisruoka täysin vegaaniseksi, jolloin tehtyjen annosten määrä kasvaa merkittävästi. Useimmille kasvissyöjille tämä muutos varmasti kelpaa.

Vegaaniruoan lisäämiselle on monia hyviä syitä. Ilmastonmuutoksen hillitseminen, terveystietoisuus, eläinten oikeudet ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen kannustavat valitsemaan vegaaniruoan.

Vegaaniruoan tarjoaminen auttaa Oulua saavuttamaan hiilineutraaliustavoitteensa. Samalla tuetaan nuorten yhteiskunnallista osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Pekka Huhtala

Oulun Keskustanuorten puheenjohtaja

13.9.2020

Tuloja vai leikkauksia?

Ruska on alkanut ilmestyä meidänkin pihapuihimme. Puolukat kypsyvät ja mustikat ovat jo pakastimessa.  Ensimmäiset kuurat on saanut rapata auton ikkunoista.  Se on varma merkki siitä, että on syksy.

Tämän syyskauden ensimmäinen valtuuston kokous Oulussa oli maanantaina. Maskit kasvoilla, kädet desinfioituina ja turvavälejä pitäen kuulimme mm. ajankohtaisista talousluvuista.  Vaikka Oulu on toistaiseksi selvinnyt ilman syömävelan ottoa, ei sekään ole enää kaukana.  Nyt olisi korkea aika laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja miettiä, mihin rahaa käytetään, mistä voidaan säästää ja ennen kaikkea; mistä saataisiin lisätuloja.  Perlaconin keväällä julkistaman selvityksen mukaan Oulun suurin ongelma eivät niinkään ole isot menot vaan ennemminkin pienet tulot.  Palvelut Oulussa tuotetaan muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna suhteellisen edullisesti.

Tulojen löytäminen ei kuitenkaan ole helppo tehtävä.Tuloja kaupungille tulee verojen lisäksi erilaisista maksuista, mm. rakennusluvista, päivähoitomaksuista, pysäköinnistä, joukkoliikenteestä jne.  Monia taksoja korotettiin jo kesken vuoden Perlaconin esitysten mukaisesti.  Nämä eurot ovat kuitenkin suoraan pois meidän, asukkaiden ostovoimasta, aivan samoin kuin veronkorotukset.  Tulojen lisäämiseksi tärkeintä olisi saada alueellemme uusia työpaikkoja.   Uusien työpaikkojen luominen on Oulussa Business Oulun ydintehtävä.  Tämän vuoden talousarviossa kaupungin avustus Business Oululle on n. 41,4 miljoonaa euroa. Tavoitteena on ollut, että sillä saataisiin luotua edellytyksiä yrittämiselle ja uusia työpaikkoja, sitä kuuluisaa veto- ja pitovoimaa ja sitä kautta elinvoimaa.  Onko rahalle saatu vastinetta? En ole siitä aivan vakuuttunut.  

Maanantain valtuustossa meille kerrottiin myös Oulu 2026 – kulttuuripääkaupunkihankkeesta. Kustannusarvio sille on “vain n. 20 miljoonaa euroa”.  Laskennallisesti sillä uskotaan saatavan moninkertaisesti euroja alueelle, lisääntyvien matkailijavirtojen myötä. Tulot ovat kyllä tarpeen, sitä en kiistä.  On kuitenkin vaarallista sanoa kulttuurihankkeeseen käytettävän “vain 20 miljoonaa”, kun samaan aikaan ollaan sulkemassa kouluja,  joista laskelmissa saatu säästö on muutamia kymmeniä tuhansia euroja / vuosi.   On ymmärrettävää, että kouluverkkoa pitää tarkastella, kun lapsimäärät vähenevät.  Kaupunki voi kuitenkin kaavoituksella vaikuttaa siihen, mitkä alueet saavat lisää asukkaita, mitkä kuihtuvat.  Olemme saaneet lukea, että Covidin myötä yhä useampi haluaa asua maalla.  Tämä on Oulussa mahdollisuus, joka kannattaa hyödyntää.  Tonttitarjontaa tulisi lisätä siellä, missä kouluihin sopii.  Itse toivon, että Oulussa olisi tarjolla asumisen paikkoja  niin tiiviistä keskustasta kuin väljältä maaseudulta. “Kaavoitetaan ketterästi, kuntalaisia kuunnellen ja kouluverkkoa katsellen” olisi hyvä ohjenuora kaupunkisuunnittelun perustaksi. Sillä voitaisiin houkutella Ouluun uusia asukkaita, saataisiin lisättyä Oulun vetovoimaa – ja samalla elinvoimaa.

Sirpa Tikkala

Kaupunginvaltuutettu, Keskusta

10.9.2020